19.11.2016

SIFF16


Kuvapommi snapchat kuvistani tämän vuoden Stockholms internationella filmfestivalilta, missä siis olen tehnyt työharjoittelua viimeiset kolme kuukautta. Sunnuntaina itse festivaali päättyy, ja minulla on enää viikko jäljellä töitä. Olen todella kiitollinen että sain mahdollisuuden tähän työharjoitteluun olen viihtynyt todella hyvin vaikka jotkut päivät tuntui siltä että mikään ei toimi eikä mistään tule mitään. Nyt ollaan kumminkin selvitty kaikesta oikein hyvin! Osa minusta ei halua enää olla missään tekemisissä kyseisen organisaation kanssa, mutta samalla minä todella tykkäsin työstä ja haluaisin takaisin ensi vuonna, hehe. Työ oli todella stressaavaa koska moni asia ei toiminut ollenkaan, mutta samalla opin niin paljon, sain ihania ystäviä ja koin todella paljon uusia asioita, joka teki kaikesta sen arvoista!

Ensimmäiset viikot työharjoittelussa olin event assistant, ja tarkoitus oli että jatkan siinä roolissa mutta niinhän ei käynyt. Sain "ylennyksen" ja olen nyt ollut volunteer coordinator, joka tarkoittaa että olen vastannut kaikista vapaaehtoistyöntekiöistä (joita on paljon!!). Luulin ensin että en yhtään tykkäisi kyseisestä roolista mutta otin sen vastaan ja olen todella iloinen siitä. Työ oli vaativampaa mutta myös paljon hauskempaa.

Ei kommentteja: