4.1.2017

2016

Café Opera, lemppari viime vuonna!
Helsinki visiitillä
Lina värjäsi ja leikkasi hiukseni
Aloittelut Linan kanssa
Moderna Museet, kun äiti ja iskä tuli Tukhomaan
Taas Helsingissä
Juhlimassa Inan, Jessican ja Linan kanssa
VAPPU!
Varaslähtö kesään
Sun Stella, Lotta, Roope, Anni ja Katinka tulivat Tukholmaan
Barcelonassa Jonnan kanssa
Tallinnassa Stellan ja Kiiran kanssa
Linan 21-vuotis päivä
Nanna tuli kesäksi kotiin Australiasta <3
Mattis 21!
Malmö & Lund viikonloppu
Stockholm international filmfestival
Florida

Kuvia viime vuodelta. Viime vuosi oli todella hyvä vuosi, mutta samalla aika stressaava, mutta hyvinhän se meni loppujen lopuksi! Tälle vuodelle minulla on todella korkeat odotukset, minulla on niin paljon kivoja suunnitelmia ja toivon että kaikki toteutuu!

Mutta takaisin viime vuoteen… Vuosi alkoi Helsingissä, kaikkien kavereiden kanssa. Uudenvuoden aatto oli paras pitkään aikaan, en ollut nähnyt kavereitani Suomesta pitkään ja sain nähdä kaikki samaan aikaan. Kun palasin Tukholmaan muutin uuteen kämppään Linan kanssa, en ollut koskaan tavannut Linaa ennen, mutta nyt hän on hyvä ystävä. Muuten alkuvodesta minulla oli paljon koulujuttuja koska kävin yhden ekstra kurssin. Muutin myös yhteen Linan kanssa (toinen Lina siis) kun vanha kämppäni myytiin. Lähdin Suomeen viettämään syntymäpäivääni, kaverit olivat järjestänyt brunssin Roopen luona! Kävin myös ekaa kertaa värjäämässä hiukseni (hyvä puoli asua kampaajan kanssa ;)) keväällä juhlin myös paljon, kävin vielä salilla (hah, nyt en ole treenannut yli puoleen vuoteen, tähän tulee muutos nyt!), vanhempani tulivat moikkaamaan Tukholmaan ja tein töitä. 

Pääsiäistä ja iskän synttäreitä käväsin viettämässä Suomessa, samoin vappuna. Vappu oli muuten niiiiin onnistunut viime vuonna, kolmaskymmenes päivä oltiin Roopen luona ja ensimmäinen päivä eka brunssilla Stellan luona ja sitten Inalla oli sillis ja illalla lähdettiin Casaan. Samalla reissulla vietettiin myös Lotan syntymäpäivää. Kun palasin Tukholmaan Fellu tuli Gävlestä moikkaamaan ja kesäkuun alussa myös Lotta, Stella, Roope, Annika ja Katinka. Sitten lähdin itse Suomeen kesälomanviettoon. 

Alku kesästä lähdettiin Jonnan kanssa Barcelonaan viikoksi, niin kiva matka ja kaupunki! Heti matkan jälkeen lähdettiin kavreiporukalla minun mökille viettämään juhannusta. Kesäkuun lopussa vietettiin Stella syntymäpäivää. Sitten lähdettiin Jonnan mökille, ihanan rentouttava reissu! Ehdittiin myös lintsille Stellan kanssa ja seuraavana päivänä Tallinnaan Stellan ja Kiiran kanssa. Heinäkuun puolivälissä käväsin Tukholmassa viettämässä Linan syntymäpäivää! Kun palasin Suomeen Nanna oli tullut kotiin <3 Sitten oli, niinkun joka vuosi, monella kaverilla synttärit, ensin Nanna, sitten Mattis, Akku ja Jonna.

Syksy alkoi reissulla Malmöseen ja Lundiin, missä kävin moikkaamassa Mariaa ja Emmiä. Sitten työharjoitteluni alkoi Tukholman elokuvafestivaalilla, lemppari työ tähän mennessä (hah, ei sillä että minulla olisi ollut niin kivoja töitä ennen)! syyskuusta marraskuusta en muuta tehnyt kuin olin työharjoittelussa ja juhlittiin todella paljon työkavreiden kanssa, tapasin niin kivoja ihmisiä jotka nyt on hyviä ystäviä! Joulukuussa vietettiin pikkujoulua Inan ja Jockin luona kavereiden kanssa ja sitten lähdin Floridaan serkkujan luoksi, josta voin kertoa lisää toisessa postauksessa!

1 kommentti:

Emmi kirjoitti...

Sun vuosi vaikuttaa onnistuneen hyvin ja oot päässyt oikein reissaamaankin! Toivottavasti tästä vuodesta tulee yhtä eläväinen ♥


http://emmikristiinan.blogspot.fi/